Morganklubin 25-vuotis juhlakokoontuminen Kuopiossa 5.-7.8.2022
Vuoden 2022 kokoontuminen juhlisti klubimme 25-vuotista taivalta 12 autokunnan voimin. Tapahtuma järjestettiin Savon sydämessä Kuopiossa. Kokoontuminen aloitettiin illallisella maineikkaassa muikkuravintola Sammossa. Sampohan on ns. pakollinen vierailukohde, jos eksyt Kuopioon. Hintalaatusuhde oli kohdillaan ja muikut tietysti ensiluokkaisesti valmistettuna – vaihtoehtoja löytyi savolaisittain lausuttuna riittävästi jokaiseen makuun.
Kuopion tori täyttyi Morganeista
Hotellilta lähti 12 auton letka kohti Kuopion toria. Erikoisjärjestelyin ajoimme kävelykatua pitkin torille, jossa savommuaalaeiset saivat ihastella englantilaisen autonvalmistuksen perinteen edustajia. Savon Sanomatkin tekivät tapahtumastamme sekä nettisivuilleen että painettuun lehteen laajan ja asiantuntevan artikkelin.
Morganit valmiina päivän lähtöön
Sääennuste oli epäedullinen. Odotimme rankkasateita minä hetkenä hyvänsä, mutta onneksemme sade odotti tuloaan ja aurinko paistoi miellyttävästi sekä morganisteille että savolaisille katsojille. Savolaiseen tyyliin morganistit olivat äänessä ja kertoilivat automme historiasta ja erityispiirteistä savolaisten ollessa paikallisia perinteitä noudattaen lähinnä kuulolla ja ”utsien” kaiken mahdollisen tiedon puhujalta.
Autot kuopiolaisten ihailtavina torilla
Ajokierros auringossa ja sateessa
Torilta lähti perinteinen ajokierros kohti Alahovin viinitilaa. Kallaveden kiertäminen myötäpäivään Vehmersalmen kautta onnistui sateesta huolimatta erinomaisesti. Vain minuutti viinitilalle saapumisen jälkeen rankkasade pesi automme ja pari morganistia perusteellisesti Suomeenkin on saapunut etelän maille tutut kaatosateet, jotka kestävät vain hetken.
Viinitilan esitteli meille omistaja Risto Hallman. Raaka-aineina käytetään suomalaisia marjoja pääsääntöisesti lähitiloilta ostettuna. Pakastetut marjat antavat paremman ja runsaamman mehun kuin tuoreet marjat. Suurin osa viinistä valmistetaankin kesän mentyä ohi. Kesällä sitten viinit myydään turisteille.
Viinitilalla nautittiin perinteinen lohikeitto kalakukolla höystettynä. Ei-savolaisille tiedoksi. Oikea kalakukko tehdään pienistä ahvenista, ei siis muikuista kuten yleisesti uskotellaan.
Viinitilan jälkeen ajo jatkui kohti Kuopiota. Saimme kokea myös Suomessa harvenevan lossimatkan.
Vuosikokous ja Kabus
Vuosikokous pidettiin hotellimme yhteydessä olevassa kabinetissa. Hyvästä syystä Pekka Vitikainen valittiin jatkamaan puheenjohtajana. Klubiamme ei myöskään tänä vuonna - hyvistä syistä johtuen – haluttu rekisteröidä vaan toimimme edelleen vapaamielisenä, ilot-irti-morganeista ryhmänä. Ensi vuoden tapaamisen paikaksi vahvistettiin Turku ja ajankohdaksi 4.-7.8.2023. Samoin Sami Torvinen ja Jussi Lukkari saivat järjetelyistä erinomaiset arvosanat vaikka juhlaillallinen olikin vielä testaamatta.
Vanhanajan linjuritoimintaa
Erikoisohjelmaan kuului tällä kertaa tutustuminen kuopiolaiseen julkisen liikenteen historiaan. Meille tarjoutui tilaisuus matkustaa entisöidyllä Koiviston Auto Oyn valmistamalla Kabus linjurilla ja samalla tutustua Kuopion keskustaan. Koiviston Auto Oy halusi itse osallistua linjureidensa valmistukseen siten, että niistä saatiin kestäviä ja varmoja kuljetusvälineitä. Kabus Oy oli Koiviston Auto Oyn tytäryhtiö, joka valmisti linja-autot erityisesti omalle yritykselleen. Tässä todella onnistuttiin yli odotusten. Oppaana toimivan Risto Pennasen mukaan busseilla ajettiin parhaimmillaan miljoonia kilometrejä. Huolto oli omissa käsissä. Nimi Kabus tulee Koiviston Auto Bus sanoista. Valitettavasti valmistus loppui vuonna 2015 ja nyt yksi Kabus linjuri toimii sen ympärille perustetun yhdistyksen toimesta turistien kuljetuksiin.
Joukko kuuntelemassa Risto Pennasen esitystä Kabussista. Juhlan kunniaksi nautittiin myös kuohuvaa.
Illallinen nautittiin ravintola Urbanissa. Niin tämä kuin edellinenkin ravintolavalinta osui nappiin. Urban on kuopiolaisten fine dining ravintola mutta hinnat ovat silti kohtuulliset. Valmiiksi ajateltu kolmen ruokalajin menu oli erinomainen. Urban on hyvä esimerkki siitä, kuinka hyvää ja hyvin esilletuotua ruokaa voidaan tarjoilla myös edullisin hinnoin.
Sunnuntai aamun valjetessa Morganit suuntasivat kukin omaan pilttuuseensa. Tapaamme ensi vuonna Suamen Turus.Tervetuloa!
Kari Nettamo
Ennätysmäärä Morganisteja Etelä-Karjalan maisemissa
Koronavuoden 2021 tapaaminen
Kahden vuoden tauon jälkeen - pienenä poikkeuksena Lahden Britit kohtaavat 2020 - Morganistit pääsivät jälleen kokoontumaan, tällä kerralla Lappeenrantaan 30.7. – 1.8.2021. Mukana oli ennätykselliset 14 Morganistia kartanlukijoineen tai ilman. Ohjelmaan Lappeenrannan ympäristössä kuului presidentillinen tietoisku, maukasta ruokaa, whiskyn maistelua ja Saimaan vesistöön tutustumista. Jälleen kerran tuli todistettua, että koko ei korvaa laatua. Suomen Morganien lukumäärähän on Pohjolan pienin mutta osallistujien yhteishenki korvaa määrän. Paikallinen Morganisti Jouni Okko oli kehittänyt loistavan ohjelman ja tilannut lähes sateettoman sään.
Saimaan risteily ja kanava
Perjantaina kokoonnuimme Lappeenrantaan Scandic Patriaan, josta suuntasimme Lappeenrannan kuuluisaan satamaan. Muikkujen, Vetyjen ja Atomien jälkeen (jäätelöä unohtamatta) vietimme laivaristeilyllä ruokailun ja Saimaan rauhallisten maisemien kera pari tuntisen tutustuen myös Saimaan kanavaan ja sen historiaan. Saimaan laajuutta Suomen suurimpana järvenä kuvaa se, että rantaviivaa on kaikkiaan 13 700 kilometriä.
Presidenttiä tapaamassa
Toinen päivä oli perinteisesti ajelupäivä lähiympäristössä. Kokoonnuimme Lappeenrannan Rakuunoiden historialliseen ympäristöön, jossa otimme ”viralliset ryhmäkuvat”. Ensimmäinen kohde oli Kotkaniemi Luumäellä. Se toimi presidentti Svinhuvudin kotina vuodesta 1908 hänen kuolemaansa saakka, jonka jälkeen puoliso Ellen Svinhuvud piti Kotkaniemeä kotinaan. Neljä sukupolvea asui Kotkaniemessä mutta tällä hetkellä se toimii ainoastaan museona. Ei ainoastaan paikan historia ja mielenkiintoiset yksityiskohdat mutta myös kesäisin loistava puutarha hoidettuine kukkaloistoineen on vierailun arvoinen.
Kotkaniemestä suuntasimme kohti Lemiä ja Suomen yhtä perinneruokaa (Kustaa Vilkunan luettelossa) Lemin särää. Särä nimi tulee koivusta veistetystä kaukalosta, jossa lampaan liha saa muhia matalassa uunin lämmössä 4 – 6 tuntiin. Sekaan laitetaan loppuvaiheessa perunat, jotka saavat makua lampaan tiristämästä rasvasta ja myös kultaisen värinsä uunin lämmöstä. Jälkiruokana tarjoillaan aina rusinasoppaa, joka edistää mahan toimintaa raskaan mutta maittavan ja runsaan lounaan jälkeen.
Kokoustamista viskin voimalla
Matka jatkui Savitaipaleen ja Taipalsaaren kauniiden maisemien kautta takaisin Lappeenrantaan. Vuosikokous, tai ehkä parempi kuvaus olisi vuosijuttelukset, pidettiin Jouni Okkon järjestämänä Ylämaa Groupin tiloissa. Plussana meille oli järjestetty tutustuminen viskin saloihin. Belvenien Suomen edustaja Michel Grönfors piti mielenkiintoisen esityksen yrityksen tuotteista. Maisteleminen suoritettiin arvokkaasti nuuhkien ja kurlaillen. Savolaiset osallistujat toivat ehkä parhaiten koko ryhmän mielipiteen tuotteista – ”hyvvee on”. Mielenkiintoisena yksityiskohtana yrityksen artisaanisuuden arvostamisesta Grönfors kertoi yrityksen hankkineen kaksi Morgan autoa. Morganithan ovat edelleen hienoa käsityötä samoin kuin heidän viskien tekeminen. Toinen Morganeista oli osittain mukana tapahtumassa. Keskustelujen perusteella todettiin Pekka Vitikaisen olevan mainio puheenjohtaja myös seuraavalle kaudelle. Ensi vuoden tapahtuma järjestetään Kuopiossa ja vuoden 2023 tapahtuma Turussa.
Päivän päätteeksi palattiin Lappeenrannan sataman alueelle illalliselle Vanhaan Makasiiniin. Sääennustuksesta johtuen sunnuntaina päätettiin palata kotimaisemiin jokainen omaa aikataulua ja reittiä noudattaen. Sadetta oli odotettavissa kaikille tasapuolisesti.
Kari Nettamo
Vuoden 2020 Morgan tapaaminen Lahdessa
Morganistit tapasivat tänä vuonna Lahdessa 9.8. Britit kohtaavat tapahtuman yhteydessä. Kokoontumispaikka oli kauniin Vesijärven rannalla sijaitseva Suomen Moottoripyörämuseon alue. Koronaviruksen vuoksi Morgan tapaaminen tältä vuodelta peruttiin. Nyt Lahteen saapui yhteensä 10 Morgania, joka on klubimme ennätys Britit kohtaavat tapaamisessa.
Mikä ilahduttavaa mukana oli myös uusi Morganisti Plus8 autollaan. Sää oli puolellamme koko tapaamisen ajan. Riku Routo antoi Suomen Moottoripyörämuseoon vapaan sisäänpääsyn kaikille osallistujille. Useimmat Morganimme ovat jo museoauton iässä ja moottoripyörämuseon alue oli mitä mainioin paikka kokoontumisellemme muiden Brtiiajonevojen joukossa.
Toivottavasti ensi vuonna voimme kokoontua omaan tapahtumaamme ilman koronaviruksen uhkaa. Sitä odotellessa hyvää kesänloppua.
Vuoden 2019 Morgan tapaaminen Tuurissa
Vuoden 2019 tapaaminen järjestettiin 26.-28.8. Tuurissa ja sen ympäristössä. Mukana oli tällä kertaa yhdeksän autokuntaa, mitä voidaan pitää hyvänä saavutuksena kokomme huomioiden. Yöpyminen tapahtui Tuurin kyläkaupan hotellissa, jossa ulkolämpötilan vuoksi kenenkään ei tarvinnut laittaa lämmitystä päälle. Ilmastointia sen sijaan kaivattiin. Koko viikonlopun lämpötila lähenteli 30 astetta.
Perjantai käytettiin paikalle saapumiseen, majoittumiseen ja yhteiseen illalliseen. Lauantaina teimme mielenkiintoisen matkan Tuurin ympäristöön. Ohjelman oli suunnitellut paikallistuntemusta omaava Markku ”Topi” Toivonen. Lauantai oli varsinainen alueeseen tutumispäivä. Erikoisuutena vierailustamme tehtiin pätkä tulevaan reality sarjaan Tuurin kyläkaupasta. Tulee ulos ensi vuoden tammikuussa. Odotamme mielenkiinnolla, millaisen jutun ovat leikanneet.
Ensimmäinen kohteemme oli tietysti Ähtärin eläinpuisto ja pandat Lumi ja Pyry. Suomen ja miksei Euroopankin mittakaavassa mielenkiintoinen kohde. Molemmille pandoille oli rakennettu oma sisätila ja yhteinen ulkoilu alue. Pandathan viihtyvät mielellään omissa oloissaan paritteluaikaa lukuun ottamatta. Eli kommunikoinnin suhteen muistuttavat suuresti meitä suomalaisia, joita myös pidetään vähäpuheisena kansakuntana.
Seuraava kohde oli Killinkosken markkinat. Jokaisen herrasmiehen varusteisiin kuuluu Killinkosken kuuluisin tuote eli Inka henkselit. Edelleen nämä henkselit takaavat sen, että konepellin alle kurottaessa henkselit pysyvät lujasti kiinni haalareissa. Lounas nautittiin upean Toisveden maisemissa Killinkosken kahvilassa.
Klubille uusi puheenjohtaja
Markku Toivonen isännöi klubimme kokousta Tuurissa sijaitsevan perheyritys Nahkapaikan tiloissa. Oliomme edelleen samaa mieltä siinä, että klubimme toiminta perustuu sekä hyvään yhteishenkeen että Morgan autojen rakkauteen. Klubiamme usean vuoden johtanut Markku Junnila halusi antaa vastuun nuoremmalle sukupolvelle. Yhteisesti hyväksyimme uudeksi klubimme puheenjohtajaksi Pekka Vitikaisen Varkaudesta. Pohjanmaalainen yrittäjähenki siirtyi lupsakkaaseen savolaiseen. Tosin Pekka on myös yksityisyrittäjä.
Markku ja Kaisa Toivonen isännöivät illallisen jälkeistä illanviettoamme hienossa ympäristössä, Sunnuntaina hieno sää jatkui ja paluumatka tehtiin kuumuuden edelleen piinatessa matkantekoa. Mutta kerrankin näin päin täällä pohjoisen perukoilla.
Kerhomme 2018 Kokoontuminen Aulangolla
Vuoden 2018 Morganistien tapaaminen järjestettiin Aulangolla 28. - 29.8. loistavissa sääoloissa. Aurinko paistoi kuten koko kesän Suomessa tänä vuonna. Mukana oli 11 autokuntaa ja viimeisimpänä uutena jäsenenä saimme mukaan myös Aeron.
Lauantaina teimme neljän tunnin matkan Hämeenlinnan ympäristössä. Vierailu Vehoniemen automuseossa Pälkäneellä. Tämä Sallisen perheen jo kolmannessa sukupolvessa pitämä museo ei peri sisäänpääsymaksua, joka ei tarkoita, etteikö museo olisi laaja ja monipuolinen - päinvastoin. Leila Suutarinen esitteli museon historiaa sen alkuajoista nykypäivään. Museo sijaitsee kaunilla paikalla Pälkäneen vesistön tuntumassa. Museon yhteydessä on kahvila terasseineen.
Toisen päivän ajelu suuntautui kohti länttä, joten osa itään ja etelään matkaavista autokunnista ei tähän reittiin osallistuneet. Kohde oli Keppana Kellari, jossa nautimme maittavan lounaan. Mikäli haluat syödä todella hyvin ja tutustua mielenkiintoiseen kahvila/ravintola miljööseen, niin ehdottomasti kannatettava vierailukohde. Useat motoristit - niin autoilevat kuin pyöräilevät - ovat löytäneet tämän eksentrisen kohteen matkansa pysähdys- ja ruokailupaikaksi.
Kerhomme 20 v. Juhlatapaaminen Mustiossa ja Kasnäsissa 2017
Sään haltijat olivat kerhomme puolella. Saimme viettää upeissa keleissä kerhomme 20v. juhlaa. Ennätys osanottajamäärä osallistui Mustiossa ja Kasnäsissä koettuun Ikimuistoiseen tapahtumaan. Mustion hieno linnakierros sekä upea illallinen ei jättänyt ketään kylmäksi.
Seuraavana päivänä vierailu Minnan ja Samin kesäkahvilassa sekä siellä nautitun upean synttärikakun jälkeen, matka jatkui mahtavassa säässä kohti Kasnäsiä.
Kasnäsissä meitä odotti Suomen kaunein kesäsää. Kasnäsin upea kylpylähotelli tarjosi loistavan illallisen.
Kaikken parasta ovat kerhon jäsenet, jotka tekivät tapahtumasta ikimuistoisen.
Suuret kiitokset kaikille! Tavataan ensi kesänä Aulangolla.


MOGistit Pietarsaaressa 2016
Mogistit kokoontuivat kesätapaamiseen 01-02.07.2016. Tapaaminen alkoi perjantaina Markku & Barbro Junnilan huomassa meren äärellä. Ja jatkui lauantaina Bothniarundan merkeissä. Lisää infoa ja kuvia löytyy Kuva albumit sivulla.
